sunnuntai, 4. kesäkuu 2006

Pitkästä todella pitkästä aikaa jotain päivitystä

Mistähän sitä alkaisi.

Kudoin kuin heikkopäinen koko talven.
Ostin lankoja ja puikkoja ja muutenkin kaikki oli aivan ihanaa ettenkö sanoisi.
Maaliskuussa mun armas työpaikkani päätti että mun työpanokseni on liikaa ja mut lomautettiin.
Jee! Lisää aikaa tehdä kaikkea kivaa!
No, olihan se sitä aluksi, sitten iski se kauhia paniikki siitä että rahat ei riitä lainanmaksuun ja koska sitä aikaa tosiaan oli ihan kiitettävästi alkoivat yötkin mennä siinä niitä raha-asioita miettiessä.
Puikot ja langat jäivät aivan huomaamatta sivuun, koska niiltä mietteiltä ei oikein pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen murehtimiseen.
En ole koskaan ollut mikään masentujatyyppi vaan mielestäni kaikki asiat järjestyy kun on sen aika, mutta nyt kyllä kävin niin syvällä että tuli aivan pohjakosketus.
Ei ollut enää mitään tuttua ja turvallista. Oli vain se loputon aika ja ne omat pienet murheet joista kasvoi todella isoja.

Samaan aikaan keskimmäinen koira sairastui. Sen silmä tulehtui niin pahasti että sinne tuli verta.
Sitä hoidettiin ja hoidettiin oireiden vain moninaistuessa koska tulehdusta ei tahdottu saada kuriin ollenkaan. Kolmoishermontulehdus tuli seuraavaksi. Siitä johtuen tasapainohäiriöt ja syömisen vaikeus.
Lopulta oltiin siinä pisteessä että silmänpoisto oli seuraava operaatio. Onneksi siihen ei sitten kuitenkaan ainakaan vielä ole ruvettu, tilanne on kriittinen sen suhteen edelleen.
Eikä kaoottista rahatilannetta kyllä yhtään helpottanut se että me jouduttiin ramppaamaan elukkalääkärissä viikottain saamassa uusia lääkkeitä ja ohjeita.
Tilanne oli oikeasti jo niin paha että mietin tosissani olisiko parempi päästää ystävä pois.

Toukokuussa alkoi näkymään jo valoa tunnelin päässä. Kotona olo alkoi kypsyttämään jo niin kovasti että tarjouduin ja meninkin leipomaan niin tädilleni kuin mummullenikin pakastimen täyteen sekä suorittamaan useammassa huushollissa kunnollisen kevätsiivouksen. Äitllekin olisin leiponut, mutta ne laihduttaa eivätkä halua siksi ylimääräisiä herkkuja pakastimeen kiusaksi :)
Saipa edes jotain muuta ajateltavaa siinä kun touhusi.

Toukokuun lopulla mulle soitettiin sieltä töistäkin että tulla tuuraamaan sinne kesälomia. Nyt mulla on siis töitä tiedossa elokuun loppuun. Jospa se tästä.
Koira on edelleen huonona, mutta paranemaan päin.
Masin kasvattaja ehdotti josko ottaisin sille kaverin. Aluksi ajatuskin tuntui jotenkin todella oudolta. Sitä kuitenkin puhuttiin ja mietittiin ja päädyttiin lopulta siihen tulokseen että toinen koira voisi olla juuri se kipinä mitä Masi tarvitsee päästäkseen taas itsensä herraksi nujertamaan taudin.
Aikuista koiraa en Masin sokeuden takia uskaltanut ottaa, koska se on melkoisen arvaamaton vieraiden koirien suhteen, mutta pennun kanssa kaikki voisi olla ehkä paremmin. Kasvattaja ainakin meinasi että pennun tuntee jo hajusta.
Ja niin meille muutti helatorstaita edeltävänä keskiviikkona pieni nahkavauva.

Ehkä tämä tästä. Ainoa tie on ylöspäin.
Lupaan täten parantaa tapani ja tarttua taas puikkoihin uudella innolla.
Ja mun on muuten mentävä kauppaankin, olen nimittäin myynyt lähes kaikki lankani...

Tässä vielä loppuun kuva meidän (Masin ja Mun) vauvasta.
Fobba kuvassa päivää vaille 14 vkoa.
Fobba_seisoo.jpg

perjantai, 17. maaliskuu 2006

Argh

Ihastuin nyt noihin lapasiin. Koska nälkä kasvaa syödessä olen tuloksetta yrittänyt muuttaa tuota alla olevaa norjalaisten lapasten mallia peukalokiilalliseksi. Kun en vaan osaa niin en osaa. Mikään kuvio ei tunnu menevän tasan yksiin mun lisääntyvien silmukoideni kanssa.
No sitten sain kuningasajatuksen!
Mary Oljen kirja käteen ja sieltä perinnelapasten kohdalta auki. Varmasti sieltä löytyy jotain.
Joo, löytyhän sieltä. Mutta en sittenkään osannut. Tai oikeasti niitä kuvioita oli jo niin paljon että alko pieni ihminen menemään jo ihan sekaisin kaikkien erilaisten lapasten kanssa.
Ilman sitä peukalokiilaa ollaan siis vieläkin.

Mary kertoo kirjassaa pohjalaislapasista. Ne näyttävät ainakin semmosilta että voisin jopa osata vähäisillä taidoillani toteuttaakin, mutta mutta. Se peukalokiila jälleen.
Kiilan jälkeen pitäisi kaventaa ylimääräiset silmukat pois lapasen kämmenosassa. En pysty nyt millään käsittämään että mihin ne silmukat niinkuin menee? Jos otan ne hakaneulalle kuten normaalissakin peukalokiilan lisäyksessä, niin pitääkö mun luoda siihen kohtaan samanverran niitä silmukoita kuin kiilassa on ja kaventaa ne sitten taas pois? Eikö sitä nyt vain voi jatkaa niillä vanhoilla silmukoilla. Nehän tulee sitten kaks kertaa tehdyiksi.
Taidan mennä nukkumaan ja miettiä asiaa aamulla uusilla tuulilla kahvikupin kanssa. Jospa se siitä.

torstai, 16. maaliskuu 2006

Valmiit!

Kerrankin jotain valmista.
Nämä ovat sekä ensimmäiset "oikeat" kirjoneuleet ikinä sekä ensimmäiset kunnolla valmistuneet lapaset joita olen koskaan saanut aikaan. Ja kaikki samalla kertaa.
Ottajiakin pääkallolapasille löytyi ihan kiitettävästi. Olivat kuitenkin hieman naftit. Ja peukku ahisti.
Joko mulla todella on iso käsi tai sitten alkuperäisellä ohjeen laatijalla on pienet kädet. Epäilen viimeistä.
No, fiksailen ohjetta vähän ja enköhän saa vkonlopuksi minäkin tämmöset. Mutta taidan heittäytyä vallan villiksi ja kokeilla jotain muuta väriä.
Niin ja sitten jäi vähän mietityttämään tuo alun rullaus. Oliskohan siihen pitänyt kutoa yksi nurjakerros? Näyttää vähän hassulta, mutta ei kait tuo mitään käytössä haittaa.

Huh hah hei ja rommia pullo!
50849.jpg

maanantai, 13. maaliskuu 2006

Kop kop!

Kuka siellä?
- Minä täällä, posteljooni Petskin...

paa.jpg

... To be continued in next episode...

sunnuntai, 12. maaliskuu 2006

Missio: Hävitä mohairlankoja

Inventoin  kaapieni sisältöä ja kauhistuin sitä mohairlankojen armeijaa joka siellä napotti odottelemassa päivää parempaa.
No, tuumasta toimeen. Koskapa värejä on aina noin kerän verran, riippuen tietysti kerästä, 50-100 g aina yhtä väriä, täytyi tehdä sotasuunnitelma.
Koska huiveja on jo pilvin pimein eikä pitsineule todellakaan ole se mun juttuni päätyvät nämä yksinäiset sotilaat jonkin kivan naapurinapottajalangan kanssa lapasiksi.
Tässä yhdet jo valmistuneet, lankana pinkki mohair lux ja kanervan värinen florica.
48797.jpg
Kummitytölle nämä ovat menossa, mutta hän itse haluaisi vielä pinkimmät. Tai vaihtoehtoisesti vihreät. Täytynee kehitellä.
Langoilla on näköjään yhdistettynä toisiinsa kummallinen taipumus muuttaa väriään toiseksi. Mitä ihmeellisempiä väriyhdistelmiä saa aikaiseksi ihan vain länttäämällä ne yhteen.